Seksi vähenee

 

Minä en kirjoita tässä blogissa omasta seksielämästäni. Sanon nyt  vain, että sitä on riittävästi. Seksissä menee yksityisyyden rajani. Kirjoitan kyllä muuten omista asioista ja tunteistani  hyvin suorastikin ja rehellisesti. Niin on hyvä. Saan purettua tunteitani.

Seksi vähenee kaikkialla länsimaissa ja siihen on tullut monella tavalla uusia tyydytyksen muotoja. Seksi vähenee eniten 30-40-vuotiailla. Nyt korona-aika pakottaa ihmiset enemmän kotikeskeiseksi, ja seksiä on silloin tietysti vähemmän vapailla ihmisillä.

Muutosta kuvaa hyvin amerikkalainen tutkimus viime vuodelta. Sen mukaan peräti kolmasosa 18-24-vuotiaista miehistä ei ollut harjoittanut seksiä edellisen vuoden aikana.

Seksin vähenemiseen liittyy se, että nuoret muodostavat aiempaa vähemmän romanttisia suhteita ja yllätys, yllätys se, että alkoholin kulutus on vähentynyt. Se korostuu tutkimustuloksissa ja on naisilla ainoa tekijä, joka merkittävästi selittää seksuaalisen aktiivisuuden vähenemistä.

Seksuaaliset kohtaamiset ovat jännittäviä tilanteita. Ihmiset käyttävät niissä erilaisia "pehmentäjiä", ja meillä perinteinen tapa on ollut juoda itsensä humalaan. Sekin on kansainvälinen ilmiö, että nuoret on nykyisin niin sanotusti kunnollisia. Päihteiden käyttö vähenee Suomessakin.

Nuoret ovat nykyisin kotikeskeisempiä. Istutaan internetin ja tieokonepelien ääressä sen sijaan, että mentäisiin kavereiden kanssa ulos.

Tutkimuksissa kaikki parikymppiset miehet kertovat harjoittaneensa itsetyydytystä edellisen kuukauden aikana, ja naisista lähes neljä viidesosa. Halua siis löytyy, vaikka partneriseksi vähenee.

Ihmiset ovat myös löytäneet seksuaalisen moninaisuuden. Tämä koskee erityisesti naisia. Naisten halu toisia naisia kohtaan on kasvanut huomattavasti. Yli kolmasosa alle 30-vuotiaista naisista raportoi tuntevansa seksuaalista kiinnostusta miesten lisäksi naisiin. Muutos vuosituhannen vaihteeseen on suorastaan mullistava.

Myös tulojen pieneneminen ja tietokonepelien pelaaminen on yhteydessä seksin vähenemiseen. Mielihyvää haetaan myös digitaalisesta seksistä. Tuoreimmassa Finsex-tutkimuksessa 70 prosenttia miehistä ja 25 prosenttia naisista oli käyttänyt nettipornoa vuoden aikana.

Lähteet: Helsingin Sanomat 22.3.2021, kuvat omat

Surutyöni 39.

 

               

Rakas  22-vuotias Vera tyttäremme kuoli yllättäen 9.1. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Teen surutyötä

Me laitettiin yleensä Veran kanssa yhdessä kasvimaa. Nyt laitan sitä yksin. Välillä itkien. Meillä oli tapana juoda kuohuviiniä, kun kasvimaa oli kylvetty. Joimme sitä pellon reunalla, ja kilisteltiin kesän kunniaksi. Meidän oli niin hyvä. Rakas Vera.

Olen tällä viikolla itkenyt paljon ja laittanut kasvimaata, mutta onneksi kauhea tuska on helpottunut. Tämä on oikeastaan puutarhapostaus.

Vein ulos krassit, auringonkukat, jaloelämänlangan, ja kurpitsat ja kesäkurpitsat istutin kukkapenkkiin ja yhteen suureen ruukkuun. Kaikki peitin harsolla, kun on niin koleat ilmat. Tulee mielenkiintoinen penkki, kun siinä on koristekasveja ja hyötykasveja.  Viime kesänä kurpitsa valloitti liian suuren osan penkkiä.

Kaikki köynnöstävät kasvit, krassit, ruusupavut,värikkäät jaloelämänlangat, ja kasvi, jonka nimeä en nyt muista, ovat ihania. Aika monien kasvieni nimeä penkissä en muista. Lieneekö alkavaa dementiaa. Vai hössäänkö niin paljon nopeasti kylväessäni. Kärsimätön kun olen. Köynnöstävät kasvit pääoven pienen terassin edessä. Ja voi arvata, mitä pienellä terassilla on: miehen autonrenkaita isot pinot. Köynnöksillä on säleiköt, joissa kiipeillä.

Tilasin verkkokaupasta siemeniä. Erilaisia salaatteja, retiisiä, kirveliä, tilliä, persiljaa, lehtikaalia. Niittykukkalajitelmia, kesäkukkalajitelmia,  viherlannoslajitelman. 

Kasvimaalla miltei kaikki penkit on rajattu laudoilla. Yhteen aikaan halusin niin. Penkit käänsin talikolla. Se homma jäi viime syksyltä tekemättä. Keräsin rikkaruohot pois, etenkin inhottavaa vuohenputkea kasvoi. Sen juuret on kerättävä tarkkaan pois. Olisihan se syötävä kasvi. Ja olen yleensä kerännyt sitä alkukesästä salaattiin.

Puutarha-asiantunitja Killellä on niin kiire toukokuussa, että se tuskin ehtii pestä itseään.

Kanankakan ja kalkin levitys. Haravoin penkit tasaisiksi. Sitten vaot siemenille. Kylvö ja peitto mullalla. Ei liikaa multaa. Minä tykkään olla eniten kyykkyasennossa rikkaruohoja poistettaessa ja kylvämisessä. Kissat avustavat ja ovat mielestään asiantuntijoita. Kyykkiminen on myös pientä jalkatreeniä. Sain kaksi punkkia, toisen käteen ja toisen rintaumukseen. Yleensä olen saanut punkkeja keskikesällä. Nyt jo toukokuussa. Ehkä tulee paha punkkikesä.

Kasvimaa on talon takana pohjoissuunnassa ja sitä varjostaa iso kuusi, jonka juuret ylettyvät kaikkialle kasvimaahan. Tämän takia punajuuret, porkkanat, palsternakat, purjot ja sellerit ovat jääneet pieniksi. Päätin tänä vuonna olla kasvattamatta niitä ja kylvää niiden sijasta niittykukkia, kesäkukkia, kuivakukkia ja viherlannoskukkia. Niin toivon, että ne itäisivät ja lähtisivät kasvuun.  Haluan niin nähdä kauniita kukkia kasvimaalla! Ne lohduttaisivat surussa.

Tässä kuvassa ei näy koko kasvimaa. Raparperi rehottaa. Tein kesän ensimmäisen raparperipiirakan.

Olen aina inhonnut harsojen laittoa kasvimaan päälle. Niinpä tänä vuonna pyysin, että mies laittaisi harsot. Edes vähän osallistuisi autojen korjaamisen lomassa. Osallistuikin hyvin happamana.

Punkki poistettu punkkipihdeillä.

Pitäisikö moikata?

 

Minut opetetiin tervehtimään lapsuudenperheessäni kaikkia ihmisiä. Maalaiskylässä ei tavannut tienraitilla juurikaan ihmisiä, mutta kaupassa, jonne menimme usein koulun jälkeen, oli paljon tervehdittävää.

Mutta pitääkö bussikuskia tervehtiä ja entä kuntosalilla moikata  kanssakuntoilijaa? Minä tervehdin molempia.

Helsingin Sanomat teki kyselyn tervehtimisestä. Kyselyyn vastasi lähes 8000 ihmistä.

 

Tervehditkö kanssakuntoilijaa kuntosalilla tai ryhmäliikunta tunnilla? Puolet vastaajista kertoi tervehtivänsä ja puolet ei.Moikkaajat perustelivat tapaansa sillä, että kuntokeskuksessa törmätäään samoihin ihmisiin.

"Tuntuisi hassulta pyllistellä vierekkäin viikosta toiseen, jos

ei ole pienellä tervehdyksellä ensin noteerannut vieruskaverin

paikalla oloa."

Ne, jotka eivät tervehtineet, peräänkuuluttivat rauhaa. Etenkin kuntosalilla haluttiin treenata omassa kuplassa.

"Miksei voi antaa ihmisen olla rauhassa, ellei

ole mitään oikeaa asiaa? - Minä ärsyynnyn

tuosta turhasta kohteliaisuustavasta, joka

ei tarkoita mitään."

Entäs bussi?Kuuluuko kuljettajaa tervehtiä? Kyllä kuuluu. Ehdoton enemmistö vastaajista koki näin.

"Bussikuski tekee työtä, josta minä hyödyn.Lisäksi hän on tavallaan bussin tilan hallitsija, ylin auktoriteetti. Tervehtiminen on kohteliaisuuden lisäksi tämän kunnioittamista."

Hississä tervehtimisen hienovaraisuus. Yksi kertoo tervehtivänsä, jos tuntematon hississä  kantaa kaulassa oman työpaikan kulkukorttia, mutta muutoin ei tervehdi.

" Hissimatkat tuntemattomien kanssa

ovat kiusallisia joka tapauksessa, 

 joten vietän ne mieluummin penkoen

avainta laatikosta tai muuta vastaavaa.

Toki tervehdykseen kuuluu vastata,

jos toinen on asiassa aloitteelinen."

Entäs miten toimia, kun vastaan tulee ihminen, joka tervehtii, etkä saa mieleesi sitä, että onko tämä jokin tuttu? Silloinkin kuuluu tervehtiä, jos hämmennykseltään ehtii. Tätä mieltä oli suurin osa vastaajista.

"Päivällä tervehdin kaikkia, ja naisia ja lapsia  mihin aikaan vaan  mutta yöllä vierasta miestä en. Minua on esimerkiksi seurattu seurattu kotiin useamman kerran, kun olen näin tehnyt, hetkellinen katsekontakti on riittänyt."

Lähteet: Helsingin Sanomat 27.2.2021, kuvat Pixabay

  

  

Selän takana puhuminen

 

Minusta tuntuu pahalta, että tyttäreni kuolemasta juoruillaan. Onhan juoruilu  selän takana puhumista. Jos joku jonkinlainen tuttavakin tietää, että Vera on kuollut, miksi hän ei  esitä surunvalittettelua, kun kuljen kirkonkylän keskustassa. Onko se niin vaikeaa? Onhan se. Kuolema taitaa olla vielä tabu. Se ahdistaa ja rikkoo turvallisen, hallitun elämän.

 

Menin tässä jokin aika sitten kampaamoon, ja selvisi, että kampaajakin tiesi Veran kuolemasta. No, minä olin asiakas ja minulla oli "oikeus" määrätä, mistä puhutaan. Puhuin Verasta, ja suurimman osan ajasta kampaaja vain toisteli "kuinka kauheaa". Minä siis puhuin koko kampaajan ajan vain Verasta, ja tuntemattomalle puhuminen toi jonkinlaista hetkellistä helpotusta.

Otetaan esimerkki tavallisesta työelämän selän takana puhumisesta:

Kaisa osti kesämökin uuden miesystävänsä kanssa. Työpaikalla aloitettiin heti juoruilu: Millä rahalla Kaisa sen mökin osti? Miten sillä on taas uusi miesystävä?

Edellinen on hyvin yleinen tapa juoruilla selän takana, vaikka se, että lähdetään kaivelemaan toisen yksityiselämän asioita, ei ylipäätänsä kuulu työpaikalle.

Selän takana puhuminen on usein pahan puhumista. Yleisenä toimintatapana se kertoo ryhmän tiedostamattomasta selviytymiskeinosta, ryhmäilmiöstä. Ei ole kuitenkaan mikään ihmisen perusoikeus työssä, että saa haukkua muita.

Kannattaisi miettiä asiaa niin päin, että miten itse toivoisin, että minusta puhutaan, kun en ole paikalla. Selän takana puhuminen ei ole rakentavaa vuorovaikutusta. Se vaikuttaa työpaikan ilmapiirin ja voi jopa myrkyttää sen. Jokaisella työyhteisön jäsenellä olisi velvollisuus luoda tervettä ilmapiiriä.

Joskus selän takana puhuminen voi riistäytyä käsistä. Se vie aikaa ja voimavaroja työstä. Jotkut työyhteisöt irtoavat työn merkityksestä ja alkavat vatvoa välejään loputtomiin. Pahimmillaan huono ilmapiiri on niin kattava, että aikuiset taantuvat lapsiksi. On passiivis-aggressiivista vuorovaikutusta ja mustavalkoista ajattelua: ketkä kuuluvat meidän jengiin ja ketkä eivät.

Selän takana pahan puhumisen seurauksena voi olla jopa sairauspoissaoloja. Ilmapiiri on myrkyttynyt. Jos tilanne työpaikalla pahenee, on usein tyypillistä, että yksi henkilö valitaan syntipukiksi. Ryhmädynamiikka voi muodostua sellaiseksi, että yhdestä tehdään pienen erilaisuutensa vuoksi musta lammas. Tämä on klassinen ryhmäilmiö, joka on melko yleistä työpaikoilla.

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.5.2021, kuvat omat

Surutyöni 38.

 

  Kukkapöytä. Kukkia on myös ikkunanlaudoilla. Näihin edessä oleviin kukkiin laitoin myöhemmin        suojaruukut.

Rakas Vera tyttäremme kuoli 22-vuotiaana yllättäen 9.1 nukkuessaan miesystävänsä luona. Hän oli oksentanut ennen nukkumaan menoa. Edellisenä iltana alkoholia oli otettu kohtuudella, eikä Veralla ollut krapula. Muutenkin hän saattoi juoda ilman krapulaa. Vera oli terve ja urheilullinen ja opiskeli molekyylibiologiaa Jyväskylän yliopistossa. Teen surutyötä.

Mieheni isän vaimolta löydettiin kohdunrungon syöpä joulukuussa. Hän oli kipujen takia sairaalassa, josta hänet siirrettiin saattohoitoon ja hän kuoli eilen. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Hän oli rakas. Liiankin hyvä ihminen. Liiankin kiltti. Ehkä suuntasi aggressionkin itseensä. Patoutumia. Hän oli hyvässä kunnossa. Lenkkeili ja söi terveellisesti, eikä käyttänyt alkoholia. Tuli uusi suru, toinen suru, Veran surun rinnalle.

Isopappa - niin häntä nimitetään, hän on kaksikielinen - ei selviä yksin lievän dementian takia. Kotihoito käy kaksi kertaa päivässä. Ruoat tuodaan kotiin. Mieheni oli valittu lähimmäksi omaiseksi ja isän vaimolla oli toive, että hän hoitaisi asioita. Mieheni tulee hoitamaan isänsä raha-asioita. Lähinnä maksamaan laskut. Siihen tarvitaan valtakirja ja selvitys isopapan terveydentilasta, jotta mies voi olla myös edunvalvoja. Tämä vähän stressaa miestä, koska hänellä on surua, uupumusta ollut aikaisemminkin.

Me teimme itse Veran perunkirjoituksen. Keskusteltiin miehen kanssa isopapan vaimon perunkirjoituksesta. Päätettiin, että sen tekee ammattilainen. Mies suunnittelee  ja järjestää hautajaiset. Yritän auttaa häntä. 

Kylvin joku aika sitten auringonkukkaa, köynnöskrassia, kurpitsaa, kesäkurpitsaa, ruusupapua, leijonankitaa ja jaloelämänlankaa isoihin ruukkuihin. Ulkona kylvin ruukkuihin persiljaa, korianteria ja malvaa. Panin ne harson peittoon, jotta itäisivät.

Koulin taimet lähinnä samaan ruukkuun, missä ne kasvoivat. Krassintaimet olivat rimpuloita ehkä siksi, että ne olisi pitänyt kylvää pieniin ruukkuihin. Niitä oli vaikea koulia ja koulin ne syvään, että ne vahvistuisivat. Lannoitin ne eilen ensimmäisen kerran.Mutta on niin  ihanaa nähdä kylvösten kasvavan. Suloiset pienet vaaleanvihreät taimet lohduttavat surussa.

Isopapan vaimo oli minulle kuin mummi, koska äitini ja siskoni ovat kuolleet. Sain puhua avoimesti syvistäkin mieleni asioista. Hän tunsi minut läpikotaisin ja minä hänet. Tuska ei ole onneksi hallitseva tunne. On vain niin kova ikävä.

Surutyöni 37.

 

Rakas Vera tyttäreni kuoli 9.1 nukkuessaan yllättäen. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Teen surutyötä.

"Eihän sitä tarvitse olla koko ajan siivoamassa", mies sanoi minulle, kun imuroin tupakeittiötä. Taas kerran. Uskomatonta että siivoan nykyisin melkein päivittäin. Parikymmentä vuotta siivoaminen ja etenkin imuroiminen oli minulle vastenmielinen pakko. Nyt saan siitä jonkinlaista nautintoa, mikä on ihme. Todellakin suuri ihme. Niin ihminen muuttuu surussa.

Siivoan yleensä yhden kohteen päivässä, niin mielenkiinto hommaan pysyy. Tavoitteet kannattaa aina pilkkoa osatavoitteiksi kognitiivisen psykologian mukaan.

Siivoan yhtenä päivänä vessan, sitten olohuoneen,  saunan pesuhuoneen, saunan, imuroin tupakeittiön, sitten pintojen pesu, makuuhuoneen imurointi, yläkerran portaat ja käytävä, miehen työhuone, Veran huonetta ei. Kaappeja en vielä siivoa. Ehkä joskus otan yhden kaapin kerrallaan kohteeksi. Ikkunat pesin. Joka ilta siivoan keittiön pinnat.

Ehkä siivoamalla saan Veran pois mielestäni edes siksi ajaksi. Nautin niin kätteni työn jäljistä! Etenkin makuuhuoneen mattoa ja olohuoneen sohvia   on imuroitava usein, koska niissä on niin paljon kissan karvoja. Imurointiin, suuttimen liikkeisiin keskittyminen on kuin jonkinlaista mindfulnessia. Kuvassa makuuhuoneen matto on todella oudon värinen. Se on oikeasti tummanpunainen.

Olohuoneen sisustaminen on minulle ikuisuusprojekti. Nyt olohuoneen päävärit on tummanpunainen ja tummanvihreä. Vastavärien helppoa sisustamista.

Jostakin syystä, ehkä liian nopeasta tekemisestä minulla on mennyt keraaminen sekä lasinen vuoka rikki. Ostin nyt sitten uuden valurautaisen ja ison.

Tein tässä muutama päivä sitten tonnikalavuokaa. Sitä syötiin paljon ihanina opiskeluvuosina, koska se on niin edullista. Ja ai, miten tuli opiskeluaika mieleen. Vuokaan ei tarvitse muuta kuin tonnikalaa, perunaa, sipulia, valkosipulia, ruokakermaa ja vähän juustoa.

Minun lempiruokani on  chili sin carne, minkä maustan tuliseksi. Tykkään tosi paljon pavuista. Voisin syödä niitä joka päivä. Vatsani on niin tottunut niihin, ettei tule vatsa- ja ilmavaivoja. Mieheni ei vain halua syödä papuja päivittäin.

Kun pyyhin pölyjä olohuoneesta, löysin Veran kivikokoelman. Vera oli joskus kouluiässä innostunut eri kivistä. Keräsi niitä ulkoa, ja tilattiin hänelle jonkinlainen kivikokoelma. En tiedä, onko nuo kuvassa näkyvät kivet aitoja. Otin ne muistoksi laatikosta. Mitähän kiviä ne ovat? Voisiko  joku luikija kertoa? En usko kivien henkistävään voimaan. Mutta tuli niin paljon taas Veraa ikävä, että nyyhkäisin.

Vera oli myös kiinnostunut avaruudesta ja katsoi mieheni kanssa kaukoputkella taivaalle usein yhdessä vaiheessa. Hän kirjoitti ja piirsi kirjan nimeltään Ufoheppa ja halusi, että se lähetettiin Tarja Haloselle, joka oli silloin presidenttinä. Voi, Vera.

Kissoilla on ollut paljon kevättöitä pihalla. Kille on ollut yleensä hyvin stressaantunut toukokuussa, niin kiireinen ettei ole edes puhdistanut itseään kunnolla, turkki on ollut likainen. Nyt hän on saanut avuksi Siirin reviiriä puolustamaan ja hän on ollut hyvillä mielin. Siiri on niin suloinen ja kekseliäs tyyppi. Ei uskoisi, että sillä on villikissan geenit. Kun hän tulee ulkoa, hän maukumalla vaatii silitystä. Ja kyllä sitä paijataankin.

Jo aikaa sitten otin sisälle kirsikkapuun oksia ja ne alkoivat kukkia. Krookukset olivat nousseet jo aikaa sitten. Vai lieneekö ne krookuksia?

Olen käynyt nyt paljon metsässä lenkillä. Metsässä voin ajatella Veraa hyvällä, kauniilla kaipauksella, en tuskalla, koska metsä on niin turvallinen ja hyvä paikka minulle.

Miten päästä eroon murehtimisesta?

 

Kun tulevaisuus painaa mieltä, ei murehtimisen lopettaminen käy noin vain.Tulevaisuudesta huolta kantavan ei kannata miettiä, miten pääsisi murehtimisesta eroon. Sen sijaan kannattaisi pohtia, mitä murehtimisella tavoittelee, miksi murehtii ja mikä sen merkitys itselle on. Näin voi päästä kiinni murehtimisen juurisyihin.

Murehtiminen on normaalia mielen toimintaa, mutta se voi mennä myös yli. Murehtiminen on monesti keino selviytyä ahdistuksesta. Se voi olla opittu tapa, jolla ihminen pyrkii hallitsemaan tulevaa. Ongelmaa voi lähestyä kahdella tavalla.

Ihminen voi pohtia, miksi epävarmuuden sietäminen tuntuu vaikealta. Miksi on vaikea hyväksyä, ettei voi kontrolloida kaikkea? Jos yrityksestä hallita tulevaisuutta päästää irti, myös murehtiminen menettää merkityksensä.

Toinen keino lähestyä ongelmaa on muokata murehtimiskäyttäytymistä. Siihen voi olla apuna esimerkiksi huolihetket: huolille varataan päivästä tietty aika. Se kannattaa päättää rentoutumis- tai hengitysharjoitukseen, jotta se saa selkeän lopetuksen.

Huolet tulevat huolihetkenkin ulkopuolella mieleen. Silloin ne on tarkoitus huomata: "Nyt huomaan, että minulla on nyt tällainen huoli. Laitan sen ylös." Silloin voidaan todeta, että nyt ei ole murehtimisen aika, palaan siihen myöhemmin. Huolihetkeä käytetään paljon univaikeuksien ja ahdistuksen hoidossa.

Tulevaisuusorientoimisen lisäksi ihminen voi elää niin sanottua sitku-elämää: sitten kun on vakituinen työpaikka ja oma asunto, sitten elämä on hyvää.  

Jo tällaisen ajattelun tiedostaminen auttaa palauttamaan ajatuksia nykyhetkeen. Kannattaisi kysyä, miksi nykyisyydessä eläminen tuntuu vaikealta. Yksi syy tähän voi olla se, että nykyhetki vaatii usein muutosten tekemistä, jotta olisi siihen tyytyväinen. Sitku-ajattelussa saa olla passiivinen.

Pelkkä hetkessä eläminenkään ei ole tavoiteltava tila. Kun pitäisi tehdä tulevaisuutta koskevia päätöksiä, voi tähän hetkeen keskittyminen olla vaikeiden asioiden pakoilemista.

Joskus uupunut ihminen voi myös verhota jaksamattomuutensa hetkessä elämiseksi, kun ei ole varma, riittääkö jaksaminen sovittuihin tapaamisiin. Hän voi sanoa "minä elän spontaanisti hetkessä", vaikka kysymys on siitä, ettei kykene muuhun. Kun ihminen voi hyvin, hän on tulevaisuuden suunnittelun ja nykyhetkessä elämisen kanssa tasapainossa.

Lähteet: Helsingin Sanomat, kuvat omat   

8 syytä painonnousuun

 

Minä olen nyt lihonut 4 kiloa tyttäreni kuoleman jälkeen 9.1. Minä ymmärrän, että lohdutan itseäni surussa syömällä makeaa, etenkin suklaata ja vadelmahillopaahtoleipiä. Näin vain on, vaikka jonkin verran harmittaa, koska laihdutin viime vuonna 13 kiloa lähinnä verensokerin takia. Olen  hyväksynyt painonnousun, katson sen olevan osa surutyötäni. Olen yhä tyytyväinen kehooni.

1) Aivot eivät varoita liikakaloreista

Suurin osa lihomisesta tapahtuu vähitellen ajan kuluessa. Ihminen saattaa saada päivittäin hiukan liian paljon energiaa, esimerkiksi 100-200 ylimääräistä kaloria päivässä. Aika harva syö seuraavana päivänä luontaisesti vähemmän, jos edellisenä päivänä on kertynyt vähän liikaa energiaa.

Kehon uutiskynnystä ei ylitä se, että energiaa kertyy muutama sata kaloria ylimääräistä päivässä. Sen sijaan, jos yrittää vähentää syömistä, kehossa voi kytkeytyä päälle kymmeniä mekanismeja, jotka pyrkivät estämään laihtumisen. Keho painaa energiankulutusta ja perusaineenvaihduntaa alas.

2) Keho pitää kiinni kiloistaan

Keho voi mennä säästöliekille, jos ei syö juuri mitään, eikä liiku. Monet jojo-laihduttajat kokevat, että paino alkaa jossakin vaiheessa nousta selittämättömästi.Set point-teorian mukaan keho pyrkii takaisin korkeimpaan saavutettuun painoonsa. Näin käy 80-90 prosentilla jojo-laihduttajista. Aivot eivät vain ymmärrä, että korkeaa painoa ei tarvitse puolustaa.

Jojo-laihduttaneiden ihmisten on jatkossa vaikeampi laihtua. Jos he laihduttavat, heidän kehossaan kytkeytyvät paljon voimakkaammin ne mekanismit, jotka yrittävät saada painon ylös. Joka kerta kun jojoilija laihduttaa, keho ja kylläisyyskeskus tulkitsevat, että niiden täytyy puolustaa painoa entistä voimakkaammin.

3) Kun ikää tulee, aineenvaihdunta hidastuu

4) Vaihdevuodet heikentävät lihaksia, ja painokin voi nousta

Estrogeenin eli naishormonin väheneminen edistää lihasten heikkenemistä.

5) Kuukautiset nostavat painoa jopa useita kiloja

Kuukautiset voivat nostaa painoa 1-4 kiloa.

6) Lääkkeet lisäävät ruokahalua

Painonnousua aiheuttavat esimerkiksi masennus-, psyyke-, uni- ja diabeteslääkkeet sekä kortisonilääkkeet. Nämä todennäköisesti lisäävät nälkähormonien ja vähentävät kylläisyyshormonien pitoisuuksia.

7) Kun liikunta jää, saattaa alkaa lihoa

8) Sairaudet voivat nostaa painoa

Kilpirauhasen vajaatoiminta on usein syy jopa 10-20 kilon painonnousuun. Myös masennus saattaa nostaa painoa, koska se vähentää usein ihmisen fyysistä aktiivisuutta.

Painoa nostaa myös sairaudet, jotka aiheuttavat nesteen kertymistä elimistöön. Sellaisia ovat esimerkiksi tietyt munuais- ja maksasairaudet ja sydämen vajaatoiminta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 28.1.2021, kuvat Pixabay   

Surutyöni 36.

 

Niin Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen vain 22-vuotiaana. Teen surutyötä.

Pahimmat tuskakaudet ovat nyt taittuneet. Se on sanoinkuvaamaton helpotus. Täydellinen ja kaunis helpotus. Tuskahetkiä kyllä vielä tulee, mutta ne ovat lyhentyneet. Parempaan päin tämä surutyö on menossa.

Tuska valuu minusta kuin vesi rikkonaisesta astiasta. Onko tuska sittenkin vesi, elämän vesi? Ei näin voi olla. Vaan täydellinen paha. Tuska valuu minusta kuin myrkytetty vesi ruostuneesta kulhostaan. Parempi näin.

Olen kohdannut täydellisen pahuuden. Täsmällisen pahuuden joka viiltelee ihmisen rikki. Tai syövyttää kuin happo. On yhtäkkinen ja nopea. Sitä ei voi väistää. Nyt tunnen sen. Tyrannit, noidat ja velhot ovat viestintuojia kauheasta maasta.

Olen katsonut Netflixin elokuvia ja lukenut runoja sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Olen saanut lohtua Eeva-Liisa Mannerin, Sirkka Turkan ja Mirkka Rekolan runoista. En ole vähään aikaan lukenut proosaa, koska lepattavat ajatukseni häiritsevät lukemista.

Eilen koulin köynnöskrassin taimet. Ne olivat rimpuloita ja venyneet, koska eivät olleet saaneet tarpeeksi valoa. Siirsin ne nyt kaikista taimista lähimmäksi ikkunaa. Koulin myös osan auringonkukkien taimista ja istutin niitä yksittäisiin ruukkuihin, joista ne on sitten helpompi istuttaa penkkiini. Isoissa ruukuissa niitä voi olla monta ja ne ovat koko kesän niissä. Kesäkurpitsan ja kurpitsan taimet ovat vasta nousemassa. Unikko ei itänyt. Oli hyvin terapeuttista hoivata näitä taimia. Pitää huolta. Vaalia vihreyttä.

Seuraava Eeva-Liisa Mannerin runo kertoo tuskasta niin taitavasti:

TUSKANI OLI NIIN SUURI

Tuskani oli niin suuri,

että ovi josta itkien astuin

ulottui minua vyöhön.

Miten pieniä olivatkaan

ihmiset ympärillä!

Minä kasvoin kuin liekki, liekki

joka leimahtaa hiuksista.

Kun he otsani halkaisivat

härät syöksyivät surusta villit

ja lävistivät ruumiit.

Niin suuri oli tuskani, että

tuonpuoleisuuteen katsoin

ylitse illan.

Liperin maasta nousevat kauniit versot.

Surutyöni 35.

   

Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen 9.1. Niin nuorena. Teen surutyötä.

Tällä hetkellä surussa on mielenkiintoinen vaihe. Vera ilmestyy ja tulee kasvojeni eteen vain kymmenen sentin etäisyydelle. Katsomme toisiamme silmästä silmään. Katson Veran kasvoja, vaaleanpunaista hiuskaistaletta. Sitten Vera tulee minuun, ikään kuin astuu minun sisään. Sitten näen kuvan, että imetän Veraa. Meillä molemmilla on niin hyvä olla.

Nyt pystyn jo käymään päivällä lenkillä, enkä vain illalla. Häpeä siitä, että en onnistunut pitämään tytärtäni hengissä, on väistynyt.

En uskaltanut ajaa autoa Veran kuoleman jälkeen runsaaseen kolmeen kuukauteen. Itsetunto oli painunut suruun niin alas, että pelkäsin kolaroivani. Tai tuskakohtauksessa ajavani kallioon tai kuorma-autoon. Ensimmäistä kertaa ajaessani tuli näitä itsemurha- yllykkeitä.

Sitten oli pakko ajaa autoa, kun mies vei monista autoistaan yhden korjaamolle ja hänen piti päästä kotiin minun autossani. Ja seuraavana päivänä hänen piti hakea auto ja minä ajoin hänet korjaamolle.

Riemukseni autolla ajo on automatisoitunut taito. Ei tarvinnut miettiä vaihteita sun muuta. Ensimmäisellä kerralla jännitin aivan hirveästi. Sitten sanoin itselleni, että sinähän nautit tästä ennen. Nauti nytkin. Näin aloin tosiaan nauttia autoilusta.

Nyt pystyn ja haluan käydä ihmisten ilmoilla kylällä. Kaupassa, kirpputorilla, kampaajalla.  Kävin kahvilassa yhden ystävän kanssa. Enää en halua olla koko aika yksin ja kartella ihmisiä. Surutyö etenee.

Laiton kukkasipuleita syksyllä  penkkiin. Tein penkin viime kesänä poistamalla siitä ruusuangervot, ruohot, vuohenputket. En muista, mitä sipuleita laiton penkkiin. Mutta kun ne nyt nousivat, luulen, että siinä on krookusta, iiristä ja jotakin muuta. Penkissä on myös kaksi alppiruusua, muutama kuunlilja, villiviiniä, mustaherukkapensas, karviaispensas, neljä maanpeitekasvia, unikkoa (jos nousee). Kylvän siihen kehäkukkaa ja kamomilla. Istutan auringonkukkia ja kurpitsaa (jos taimet kasvavat).

Kuvassa taustalla miehen rakentama autotalli, jossa on masardikatto, ja se on vähän vinksin vonksin.

Täytin mullalla ja hevosenkakkalannoitteella kattilat, potat ja ruukut, joihin aion istuttaa yrttejä ja kesäkukkia. Haravoin pienen pihani. Miehen autot on vallanneet sen. Samoin autotalli  varjostaa penkkiä jonka tein viime kesänä.

Siiri-kissi on jo tottunut käymään ulkona. Hän on ottanut alueekseen yläpihan. Alapihalla kuuluu auton äänet, ja tie on lähellä. Ja voi, kuinka väsyneitä Siiri ja Kille ovat myöhään illalla. Sanon niille: ei ulos enää, nyt mennään nukkumaan, ja he hipsivät heti, Kille olohuoneen sohvalle ja Siiri sänkyymme. Kissat kyllä ymmärtävät puhettakin. Sisällä Siiri puhdistaa itseään todella kauan. Ehkä siksi, ettei ole ollut esimerkiksi  maan mullan kanssa tekemisissä koskaan.

Stressi voi pudottaa hiuksia ja harmaannuttaa

 

On paljon kertomuksia ihmisistä, jotka ovat harmaantuneet nopeasti rankkojen elämänkokemusten jälkeen. Stressin ja harmaantumisen yhteys on syvälle juurtunut kielenkäyttöön ja ajatteluun. Sitä on jopa helppo pitää melkein itsestäänselvänä.

Yhtenä esimerkkinä voisi käyttää Barack Obamaa. Amerikan presidentin virka on ilmeisesti niin kuluttava, että nuorekas viisikymppinen mies menetti värin hiuksistaan jo ensimmäisellä kaudella.

Tieteellisesti asia on kuitenkin eri. Liikutaan niin sanotusti harmaalla alueella, koska asiaa ei ole paljon tutkittu. Siksi ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Alexander Salava sanoo harkitan: "Stressi vaikuttaa hiuksiin, mutta jos sanoisin suoraan, että stressi aiheuttaa harmaita hiuksia, argumentti olisi tieteellisesti huono."

Salavan mukaan on kuitenkin viitteitä siitä, että geneettisesti ja muutoin alttiilla henkilöillä stressi voisi aiheuttaa harmaita hiuksia. Kyseessä on luultavammin monen tekijän yhteisvaikutus.

Mysteeri saattaa nyt kuitenkin olla ratkeamassa. Harvardin yliopiston kantasolubiologit ovat selvittäneet hiirillä juurta jaksain, millaista myllerrystä henkinen rasitus aiheuttaa karvatuppien soluissa.

Tutkijat ovat paikantaneet ne solutason mekanismit, jotka johtavat hiusten harvenemiseen ja harmaantumiseen.

Yksinkertaistetusti he havaitsivat seuraavaa: pitkäkestoisessa stressissä elimistön erittämä noradrenaliini ehdyttää karvatuppien värivarastot. Noradrenaliini saa karvatuppien väritehtaan toimimaan ylikierroksilla. Stressi pumppaa värisoluja tuottavat kantasoluvarastot tyhjiin, ja tummaturkkiset hiiret harmaantuivat.

Stressihormoni puolestaan lamauttaa karvatuppien toimintaa niin, että luontaisesti irtoavien karvojen tilalle ei enää kasva uusia. Eli hiukset harvenee.

Lähteet: Helsingin Sanomat15.4.2021, kuvat Pixabay

Kiitos, hyvä kehoni

 

Olen nykyisin tyytyväinen kehooni ja painooni. Vuosi sitten laihdutin 13 kiloa. Siitä on nyt surussa tullut 3 lisäkiloa. Suuri syy laihduttamiseen oli se, että verensokeriarvoni oli jonkin verran viitearvoja korkeampi. En halunnut kakkostyypin diabetesta, joka oli lääkärinkin mukaan uhkana. Onneksi minulla on liiankin alhainen verenpaine ja huippuhyvät kolesteroliarvot. Mutta nyt koputan puuta.

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että kehoni on terve ja jaksaa kuljettaa ja kantaa minua, vaikka mielessäni olisi ongelmia, esimerkiksi tuskaa ja ahdistusta. Ja totta kai keho ja mieli ovat yhtä ja vuorovaikutuksessa keskenään. Tästä on esimerkkeinä psykosomaattiset sairaudet kuten vatsa- tai pääkivut.

Nykyään puhutaan kehopositiivisuudesta ja kehorauhasta, jotka kumpikin vahvistavat naisten asiaa. Kehopositiivisuudessa ihminen voi hyväksyä oman painonsa ja ulkonäkönsä. Kauneusihanteita pidetään ahtaina, eikä niitä välttämättä seurata. Jokainen saa olla minkä näköinen tahansa. Kehorauhan mukaan ihmisiä ei saisi arvostella. Ulkopuolelta tuleva arvostelu on kehittymätöntä ja turhaa.

Omassa kehossaan ei ole aina helppo olla. Sen kiusaamisen sijaan kannattaisi kuitenkin ystävystyä sen kanssa, sillä vahva kehonkuva vaikuttaa myönteisesti kaikkeen, mitä teet ja ajattelet.

Pieni lapsi rakastaa kehoaan, mutta harva onnistuu säilyttämään  elämänmittaisen rakkaussuhteen itseensä ja kehoonsa.

Psykologi Katrina Menskanen on kirjoittanut kirjan Rakas keho. Hänen mukaan monilla on aikuisena vaikeuksia hyväksyä itsensä. Keho ei ole koskaan riittävän hyvä, vaan aina on jotakin paranneltavaa.

Kehon haasteet näyttäytyvät muun muassa loputtomana laihduttamisena ja uuvuttavana kehon kurittamisena, itsetunto-ongelmina, masennuksena, ahdistuksena ja syömishäiriöinä.

Kun suhtautuu kehoon armollisesti ja lempeästi, ei sorru dieettihuumiin tai kuntorääkkeihin vaan osaa hoitaa ja helliä itseään terveellisellä tavalla. 

Itsetunto on heikoissa kantimissa, jos ulkonäkö ja kehonmuokkaus ovat arvoasteikossa ensimmäisiä. Ulkonäkö ei ole synonyymi kenenkään arvolle. On kaksi eri asiaa miltä näyttää  ja miten on hyvä olla. Kiusaamisen sijasta kehonsa kanssa kannattaa ystävystyä. Sillä vahva kehonkuva vaikuttaa myönteisesti lähes kaikkeen: toimintaan, ajatteluun, asenteisiin. Oma keho on voimavara olipa se minkä näköinen ja kokoinen. Voi pukeutua mielensä mukaan, rohkenee liikkumaan monipuolisesti ja pystyy nauttimaan seksistä.

Kunnioitus kehoa kohtaan näkyy uskalluksena elää omannäköistä elämää. Tällöin kehoa arvostaa ennen kaikkea sen olemassaolon ja toiminnallisuuden takia, ei pelkästään ulkoisten ominaisuuksien vuoksi.

Vaikka vanheneminen voi näyttäytyä kilojen kertymisenä ja ihon veltostumisena, tutkimusten mukaan iällä on suotuisa vaikutus kehonkuvaan.

Ikä tuo armollisuutta ja hyväksyvyyttä. Ulkoiset ominaisuudet eivät  painotu  niin paljon kuin nuorempana eivätkä vaikuta niin vahvasti itsetuntoon.

Lähteet: Hyvä terveys 4/21, kuvat Pixabay