Laihdutus väsyttää

Juuressosekeittoa.

Jees. Kyllä tämä sujuu. Tämä laihduttaminen. Nyt jotenkin  melko helposti. Laihduin menneellä viikolla reilut 1 kiloa. Painan nyt 74 kiloa, tavoitteena on pudottaa paino 71 kiloon. Alussa painoin 81 kiloa. Olen laihtunut kokonaisuudessaan 7 kiloa kahden kuukauden aikana. 

 Pakastetut banaaninpalat tekevät puurosta kermaisen.

Minulle on tullut jonkinlainen laihdutusväsymys. Ei sentään laihdutusuupumus, koska tämä laihduttaminen on tapahtunut aika lyhyen ajan sisällä. Ei puoli vuotta, vuotta. Uupumus syntyy yleensä pitkän ajan sisällä. Väsymystä vain. Välillä hyvin syvää, mikä tekee minusta miltei toimintakyvyttömän.  Se ilmenee esimerkiksi siten , ettei erityisesti innostu puntarin lukemista. On vähän välinpitämätön. Katselee sivussa. Katveessa.

Suklaanhimoon syön silloin tällöin proteiinipatukoita.

Silti olen laihduttanut ja laihdutan yhä. Olen jo tottunut laihduttamiseen ja vähän erilaisiin ruokiin. Ruokavaliosta on tullut arkinen rutiini. Tapa, tottumus. Ja kun se muuttuu tavaksi, ollaan jo voitettu paljon. Ei enää tarvitse kipuilla. Peitän ruokalautasesta yli puolet kasviksilla. Proteiinia noin kolmas osa. Eikä yhtään riisiä, pastaa tai perunaa. Ihme kyllä, syön yhä paljon puolukkaa. En ole vielä kyllästynyt siihen. Enkä mindfulnessiin.

Eikä tämä laihdutus ole nyt mikään tärkein asia. Hyvin tärkeä asia. Se sujuu. On monta asiaa, joista olen enemmän kiinnostunut. Hyvän elämän käsitykseeni ei kuulu laihdutusta lainkaan. Mutta toisaalta siihen kuuluu myös terveys ja liikunta. Ihmissuhteet, tasapaino ja omien arvojen mukainen elämä.

Metabolinen muisti toimii. Vuosikymmenet - tarkalleen ottaen 34 vuotta - herkuttelin viikonloppuisin ja joskus join myös viiniä. Olen huomannut tämän laihdutuksen aikana, että viikonloppuisin on karmea nälkä. Viikolla ei ole melkeinpä mitään näläntunnetta. Viime lauantaina heräsin kuin krapulaan. Pääkipu ja väsymys. Vaivoin pääsin sängystä ylös. Vaikka en ollut siis juonut perjantaina, vaan se oli metabolisessa muistissa. Pitää vain kestää viikonloput.

Tein miehelle ja tyttärelle, joka on nyt käymässä, foccaciaa, italialaista leipää. Laiton leipään viinirypäleitä ja aurajuustoa. Oli vähän kiusaus tehdä sitä. Mutta söin vain viinirypäleitä.

Hyvää viikonloppua kaikille!

What do you want to do ?

New mail

Mistä tietää, onko masentunut vai vain alakuloinen?

Minun isäni kuoli masennukseen eli teki itsemurhan. Hän hirttäytyi psykiatrisen sairaalan pannuhuoneessa. Me omaiset olimme sitä mieltä, että hänet päästettiin liian pian pois suljetulta osastolta, jossa häntä olisi tarkkailtu. Olin silloin 18-vuotias.

Isäni masennus oli niin syvä ja vaikea, että hän meni psykoosiin ja näki esimerkiksi liekkejä seinän vierustoilla ja oli soittamassa palokuntaa. Todellisuudentajua ei enää ollut.

Sitä oli hyvin vaikeaa ja raskasta seurata.  Isän masennus oireili aluksi huolestuneisuutena. Hän pelkäsi, että vesijohdot ja pannuhuoneen öljykattila rikkoutuvat. Liekkien näkemisen jälkeen saatoimme hänet sairaalaan ja hän jopa yritti vauhdissa hypätä autosta pois. Isä oli rakas. Häntä on edelleen suuri ikävä.

Kaikilla on joskus mieli maassa. Mutta miten erottaa tavallisen alakulon hoitoa vaativasta masennuksesta? Psykiatrian professori Erkki Isometsä vastaa:

Masennukselle on tyypillistä, että masennuksen tunne jatkuu viikkokausia. Alakulolle on sen sijaan tyypillistä se, ettei se jatku pitkään ja se liittyy johonkin ikävään ja vaikeaan asiaan, jota ihminen ajattelee.

Vaikeassa masennuksessa masentunut mieliala on vallitsevana koko ajan. Ihminen herää masentuneena ja on sitä koko päivän.

Masennuksen oireita on muun muassa mielihyvän menetys, väsymys, itsetunnon lasku, ruokahaluttomuus tai vastakohtaisesti sen lisääntyminen, itsetuhoiset ajatukset, keskittymisvaikeudet ja itsesyytökset.

Masennuksen nyrkkisääntönä on, että apua pitäisi hakea, jos masennus vaikuttaa arkiseen selviytymiseen ja mielessä on itsetuhoisia ajatuksia. Suomessa kuolee vuosittain satoja ihmisiä itsemurhaan.

Melkein kaikki mielenterveydenhäiriöt ovat monitekiäisijä. Joten masennukseen on vaikuttamassa monta eri syytä. Niitä ovat Isometsän mukaan ensiksikin geneettinen riski. Masennustaipumus on kohtalaisen periytyvää.

Toisena syynä voi olla lapsuusiän vakavat kehitykseen vaikuttavat tekijät. Näitä ovat esimerkiksi kaltoinkohtelu, laiminlyönti ja hoivaa vaille jättäminen. Näitä oli isälläni. Hänen lapsuutensa oli hyvin turvaton. On vankasti osoitettu, että näillä on tekemistä myöhempien mielenterveysongelmien kannalta.

Kolmanneksi persoonallisuuden piirteillä on vaikutusta masennukseen. Erityisesti ihmiset, jotka kokevat negatiivisia tunnetiloja arkielämässään muita enemmän, masentuvat helpommin kuin myönteiset ihmiset esimerkiksi vaikeissa elämäntilanteissa.

Neljäntenä tärkeänä tekijänä on kuormittavat elämäntilanteet. Monesti ne ovat läheisiin ihmissuhteisiin liittyviä menetyksiä, työrooliin vaikuttavia asioita tai toimintakykyyn liittyviä tekijöitä kuten sairastuminen vakavasti. Aikuisista suomalaisista noin 5-7 prosenttia täyttää vuosittaina masennuksen oireet.

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.2.2020, kuvat omat

Lumeton talvi pahentaa kaamosoireita

Tämä talvi on ollut Etelä- ja Keski-Suomessakin jatkuvaa marraskuuta. Jo neljä kuukautta. Näyttää siltä, että talvi jää tänä vuonna tulematta. Tämä näkyy suomalaisissa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen.

Kun lumen tuomaa valoa ja vaihtelua ei saada, tyypilliset kaamosoireet pitkittyvät ja voimistuvat. Valon puute voi taas sekoittaa luonnollisen unirytmin, ja suomalaiset nukkuvat tavallista huonommin. Uni ei tule illalla tai se jää katkonaiseksi. Siksi ei jakseta kuntoilla riittävästi, mutta ruoka ja makea kyllä maistuvat.

Lisäksi tulee kärttyisyyttä. " Muiden kanssa tulee helpommin riitoja niin töissä kuin kotona. Ihmiset vetäytyvät omiin oloihinsa", Partonen sanoo.

Jos talvi jää  nyt tulematta, aiemmin kaamosoirilusta kärsineen oireet voivat pahentua perusteelliseksi kaamosmasennukseksi. Ongelmallisista  kaamosoireista kärsii nykyisin  joka neljäsosa.

Jos talvet muuttuvat lumettomiksi kaamosoireista ja kaamosmasennuksesta kärsii yhä useampi.

Kuluva talvi on kai esimakua tulevasta. Ilmastonmuutos pahenee, ja tutkijat ennustavat Suomen talvien muuttuvan sateisimmiksi ja vähälumisimmiksi.

Partosen mukaan lumitalvien muuttuminen pitkiksi marraskuiksi olisikin kansantaerveydellinen riski. Kyse ei ole mistään pienestä asiasta, koska jos talvi on jatkossa pimeyttä ja vesisadetta, suomalaiset saattavat muuttua aiempaa ylipainosimmiksi ja masentuneemmiksi.

Lähteet: Helsingin Sanomat  22.2.2020, kuvat omat

Vaikuttaako parisuhteeseen, mistä on kotoisin?

Minun mieheni on kotoisin sekä Helsingistä että Länsi-Suomesta. Isänsä puolelta hän on suomenruotsalainen ja äitinsä puolelta eteläpohjalainen. Minä olen Itä-Suomesta. Meillä on aivan erilaiset niin sanotut heimoidentiteetit.

Kun oltiin ensimmäisen kerran käymässä hänen äitinsä luona, ihmettelin, miten siellä oli niin rauhallista ja vaitonaista. Ja aloin sitten itäsuomalaisittain puhua kalkattaa. Se jotenkin purskahti minusta, enkä voinut sille mitään. Vähitellen sain vähän kummeksuvia katseita, enkä silti voinut pitää suutani suikemmalla.

Miehen isä on suomenruotsalaisittain iloista ja pulppuavaa seuraa. Ennen juotiin aina snapsit ennen ruokaa.

Kun muutettiin yhteen miehen kanssa, heimoerot tulivat pinnalle. Mies on verkkainen, ja minä ikuinen puuhailija. Mies usein käski minun hiljentää tahtia. "Voidaan se tehdä huomennakin" oli yksi hänen lempilauseistaan. Minusta miehessä ei ole lainkaan pohjalaisia piirteitä. Oli siinä särmissä hiomista. Nyt minun mielestä me täydennämme toisiamme. Mutta kyllä minä vieläkin toisinaan kilahtelen. Ja astiat saattaa lentää. Elämää vain.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Katriina Järvisen vastaanotolle tuli mies, joka ei voinut ymmärtää vaimonsa käytöstä. En kestä, mies parahti.

Heillä oli yleensä koti täynnä vieraita, ja melkein kaiken muun ajan vaimo roikkui puhelimessa. Ei ollut hetkenkään hiljaisuutta.

Järvinen kysyi, mistä päin vaimo ja mies olivat kotoisin. Vaimo oli Pohjois-Karjalasta ja mies Porista. Järvinen ehdotteli, jospa tässä ei ole kysymys persoonallisuuksien erosta vaan kulttuurien erosta. Karjalassa ollaan sosiaalisempia ja puheliaampia kuin Länsi-Suomessa. Kyläileminen on siellä tapa.

Mies alkoi miettiä asiaa tästä näkökulmasta, ja se tuntui hänestä helpottavalta. Järvinen sanoo: "Monilla syttyy ihan lamppu päässä, kun otan tämän maantieteellisen aspektin esiin. He eivät ole tulleet sitä ajatelleeksikaan."

Suomalaiset jaettiin tosiaan ennen heimoihin: hämäläisiin, karjalaisiin, varsinaissuomalaisiin, pohjalaisiin, savolaisiin, ruotsalaisiin ja lappalaisiin.

Eri heimoihin liitettiin erilaisia ominaisuuksia. Hämäläinen on hidas ja käytännöllinen, karjalainen on puhelias ja räiskyvä, eteläpohjalainen sitkeä ja kerskaileva, ja niin edelleen.

Nykyihmisen korviin heimoerot ehkä kuulostavat kliseiltä. Järvinen on sitä mieltä, että kyllä stereotypioissakin on yleensä todellisuuspohjaa. Heimot voivat olla kulttuurisia identiteettejä. Ne ovat viiteryhmä, mihin voi verrata itseään.

Eikä näihin heimo-ominaisuuksiin kannata   suhtautua turhan vakavasti. Onhan se jossain määrin humoristinenkin asia. Eikä ole enää niin vakava juttu kuin ennen.

Eri puolella Suomea on erilaisia tapoja ja käyttäytymismalleja. Järvisen mielestä olisi kummallista, jos ihminen ei samastuisi niihin ja kantaisi niitä mukanaan. Tätä ei moni tule ajatelleeksi. Kansantieteellisesti Suomi jaetaan itä- ja länsisuomalaisiin.

Maakuntien erilaisista piirteistä puhutaan muissakin maissa. Esimerkiksi Ruotsissa on tietty käsitys siitä, millaisia vaikka skoonelaiset ovat.

Uusmaalaisilla on yleensä melko heikko heimo- ja maakuntaidentiteetti. Muualla Suomessa helsinkiläisiä kyllä pidetään omana heimona. Stereotypia helsinkiläisistä on, että he ovat kylmiä, leuhkoja ja kiireisiä. Järvinen pitää itse helsinkiläisiä sosiaalisina ja joustavina. He ovat tottuneet ottamaan muut ihmiset huomioon. Minä olen täysin samaa mieltä. On ilo käydä Helsingissä.

Onko sinulla kokemusta näistä heimoeroista?

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.2.2020, kuvat omat

What do you want to do ?

New mail

Ohje perfektionistille: "Paras on hyvän pahin vihollinen."

Minä en ole perfektionisti. Ikäkin on tuonut armollisuutta itseä kohtaan. Ajattelen, että sellainen seitsemän kahdeksan suoritus on riittävän hyvä. Enkä voisi hajamielisyyteni takia saavuttaakaan täydellistä. Eli keskitaso on  hyvä. Niin, paras on hyvän  tai keskitason pahin vihollinen.

Tunnollisuus - ei ylitunnollisuus - suojaa ihmisiä masennukselta. Masennuksesta on tullut miltei kansantauti, mutta siltä voi suojautua, sanoo psykiatrian professori Jyrki Korkeila.

On vähän yllättävää, että tunnollisuus suojaa masennukselta, mutta jos tunnollisuus lipsahtaa perfektionismin tai ankaran itsekritiikin puolelle, siihen, että vain paras kelpaa, masennuksen ja päihteiden käytön riski lisääntyy selvästi.

Liiallinen itsekriittisyys on ihmiselle myrkkyä. Myötätunnon opettelu itseään kohtaan voi suojella masennukselta. "Armo on todella tärkeä asia. Nykyään käytetään sanaa itsemyötätunto. Se tarkoittaa sitä, että osoittaa armoa ja lempeyttä myös itselleen", sanoo Korkeila.

Tunnollinen ihminen on paremmin suojassa masennukselta, sillä hän on usein harkitseva, velvollisuudentuntoinen, luotettava ja hyvä pitämään elämää hallinnassa.

Tunnolliset ihmiset ovat usein muita terveempiä ja elävät pitempään, jos he sairastuvat, he hakevat aktiivisesti apua ja tekevät töitä ongelmien ratkomiseksi.

Masennuksessa 30-40 prosenttia selittyy geneettisillä tekijöillä. Mutta pelkät geenit ei luonnollisesti aiheuta masennusta vaan vain altistavat sille. Masennuksen syntyyn vaikuttavat muun muassa myös vastoinkäymiset, stressi, lapsuuden kasvuympäristö, ihmissuhteet ja temperamenttipiirteet. Turvallinen lapsuus ja nuoruus antavat ihmiselle hyvän suojan.

Samat tekijät, jotka edistävät terveyttä, edistävät myös mielenterveyttä, kuten riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja liikunta.

Liikunnan ei tarvitse olla rehkimistä, vaan esimerkiksi kävely ja uiminen riittävät. Etenkin metsässä liikkuminen on terveellistä ja lisää elinvoimaa ja vähentää stressiä. Japanilaiset lääkärit eivät turhaan jakele potilailleen metsäkävelyreseptejä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 12.1.2020, kuvat  kesäiset omat

What do you want to do ?

New mail

Laihdutukseni jatkuu

Iltapala. Jugurttia ja leipää lisukkeineen.

Siliripsis! Laihduin viime viikolla taas kilon. Olen laihtunut 7 viikossa 6 kiloa. Painan nyt 75 kiloa. Tavoitteeni oli laihtua tuo 6 kiloa. Ja nyt se on saavutettu! Nyt viimein painon tippumisen huomaa jo vartalosta ja olosta. On keveämpi olo käydä rivakalla tunnin kävelylenkillä. Jee ja hoplaa!  

Mutta päätin, että yritän laihduttaa 71 kiloon, joka olisi normaalipainon sisällä. Tämä jää nähtäväksi. Onnistunko. Vai kyllästynkö.

Lohisuikaleista seesamilohta.

Olen kirjoittanut lukuisia postauksia laihduttamisestani. Kuten olen aiemmin postauksissa kertonut, että laihdutan syömällä tavallista kasvisruokaa hiukkasen pienemmillä annoksilla. Olen pätkäpaastolla ja syön paljon puolukkaa, koska se tutkimusten mukaan auttaa painonhallinnassa. En syö perunaa, pastaa ja riisiä, enkä mitään muutakaan valkeaa, esimerkiksi vehnää.

Olen käyttänyt sekavihersalaatissa avokadoa, kiiviä, mansikoita. Nyt keksin hunajamelonin. Kuvat ovat taas, mitä ovat. Kamerassa ne näyttävät siedettäviltä, mutta kun ne siirtää koneeseen, ne suhrautuvat. Minulla on varmasti liian vanhat, iänikuista mallia olevat pelit ja vehkeet.

Halu ostaa muutama viherkasvi herahti minuun kuluneella viikolla.  Touhotin.Vihreää. Keltaista. Kevättä. Innoissani menin Tokmannille ostamaan kukkia. Minulla on miinussilmälasit, en näe kauaksi. Lähinäkökin on heikentynyt, ja näen lähelle vain sillä tavoin, että otan silmälasit pois. Ja hajamielinen ihminen hölmöili taas.

Minun tapaan tutkin viherkasveja innoissani. Niitä oli iso pöydällinen. Otin silmälasit pois siksi, että tarkastin, ettei kasveissa ole punkkeja. Ja kuinka ollakaan. Huomasin sitten myöhemmin, kun olin valikoinut kolme viherkasvia, ettei minulla ole silmälaseja. Olin siis laittanut ne jonnekin viherkasvien sekaan. Tutkin ja kiersin pöytää harmistuneena ja huolissani. 

Pyysin avuksi ohi kulkevan naisen. Hän sanoi jotakin: Silmälasisi on siis tippuneet jonnekin kasvien sekaan. Minä: Ei ne tippuneet vaan otin ne pois, että näkisin (aika paradoksaalinen lause. Kun on silmälasit, miksi ne pitäisi sitten ottaa pois, että näkisi). Nainen katsoi minua päästä varpaisiin ja alkoi auttaa. Sitten kiertelimme pöydän ympärillä varmaankin puoli tuntia. Ja sieltähän ne löytyivät yhden viherkasvin juurelta. Helpotus. Näen ajaa autolla kotiin!

Laihdutuskuurilla haluan tavallista enemmän huolehtia ihonhoidosta. Madaran kuoriva naamio kasvoille ensin, sitten  elvyttävän kohottava naamio.

Hävikkiruokakauppojen Matsmartin ja fiksuruoan paketit tulivat tuoden kiusaukset mukanaan.

Matsmartin paketti. Karkkia, kahvia ja ruokaa. Miehelle myös luomukanasäilykkeitä. 

Suurin kiusaus minulle paketissa oli luomukookostoffee. On muuten parempaa kuin kermatoffee. Niin täyteläistä ja hyvää. Onnistuin syömään vain yhden karkin. Syön muutenkin välillä illalla yksi kaksi palaa tummaa suklaata. Ja välillä kuivattuja hedelmiä. 

 Kille-poika mukana paketin avaamisessa. 

Fiksuruoan paketti. Kikherneitä tilasin valmiina, kun niitä sai niin edullisesti.

Luomuviikunat olivat kiusaus, joka horjutti itsekuria. Söin koko pussillisen.

Minulla on tunne, että laihdutustapaa on hyvä välillä vaihtaa. Se on ehkä jonkinlainen sykäys, pieni sokki elimistölle, ja aineenvaihdunta vilkastuu. Jotkut sanovat, että välillä olisi hyvä syödä kunnolla herkkuja. Tietääkö joku, onko näin? Joten vaihdoin tavallisen kasvisruoka syömisen kahdeksi päiväksi VLCD- matalakaloriseen dieettiin eli minun tapauksessa Naturdieettiin.  Täytyy myöntää, etten elänyt pelkällä juomalla vaan söin vähän hedelmiä ja marjoja. En ollut dogmaattinen. Vaan vähän luisu. Ja, oi, kuinka olikaan nälkä. En pystyisi tätä nykyä olemaan pitkään tällä dieetillä.

13 vuotta sitten laihdutin 13 kiloa VLCD:llä. Liikuin silloin hurjat 3 tuntia päivässä. Muistan liiankin hyvin kuinka heikotti ja pyörrytti. Mutta olin silloin täsmällisesti päättänyt laihduttaa 13 kiloa, jotka olivat tulleet hoitamattomasta kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Sain siihen sitten tyroksiini-lääkityksen.

Graavilohta ja kananmunaa proteiinina.

Tämän laihdutuskuurin aikana liikun vain tunnin päivässä rivakasti kävellen. Täällä on välillä ollut rasakasti pakkasta. En jaksa tuhertaa. Vaan lähteä, mennä. Illalla sitten putoan kirjaan nautinnollisesti, rauhassa, pysähtyneenä.

Silakkapihvejä pellillinen.

Iltapalaa.

Olen ajatellut vanhenemista Anita Brooknerin kirjan myötä. Elämän rajallisuuden kuitenkin ymmärtää jo nelikymppisenä, voi olla elämää vähemmän edessä kuin takana. Hän kirjoittaa mielestäni hyvin, mutta tummissa vesissä: "Ehkä vanhenemisen etuna on, että ihmisestä tulee stoalaisempi; hän hyväksyy elämän taakan tietäessään, että vaihtoehtona on kuolema, olemassaolon loppu, tunteiden katoaminen."

Kliivia kukkii.

What do you want to do ?

New mail