sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tein ensimmäistä kertaa suomalaista sushia.Illanvietto.


Tein elämäni ensimmäistä kertaa sushia. Suomalaisen siitä tekee se, etten käyttänyt raakaa kalaa vaan graavilohta ja katkarapuja. Olen  monta kertaa suunnitellut tekeväni sushia. Nyt kävin toimeen netin avulla. Olen syönyt sushia vain ravintoloissa. Koko perheeni tykkää siitä.


Ostin tarveaineet ja sushin rullausalustan.  En käyttänyt raakaa kalaa, koska silloin sen pitäisi olla todella tuoretta. Huomaa heti mausta.

Olen pyörittänyt elämäni aikana niin monta kääretorttua, että sushin rullaaminen kävi helposti. Vaikeampaa oli niiden viipaloiminen. Olisi pitänyt olla tosi terävä leikkuuveitsi.

Tässäpä ohje
1. Keitä sushiriisi paketin ohjeen mukaan.
2.Viipaloi mieluiten pitkään muotoon ainekset, joilla täytät rullat.
   Esimerkiksi kala, graavikala,  katkarapu, avokado, kurkku...





3.Laita merileväarkki rullan päälle.




4.Levitä riisiä kostutetuin käsin arkin päälle. Sushi riisi on hyvin
   tahmeaa, tarttuu muuten käsiin.
5. Jätä arkin uloimmasta reunasta noin 2 cm ilman riisiä.
6. Vedä sormella rantu arkin keskelle ja pane täytteet siihen.

    Vettä käsien kostuttamiseksi.









7.Kastele arkin uloin osa noin 2 cm:n alue vedellä, rullaa sushi.       Odota hetki ja leikkaa sitten 6-7 viipaleeksi.
8. Lisänä soija, wasabi, hillotut inkiväärit ja salaatti.

    Pari kertaa epäonnistuin täysin leikkaamaan viipaleiksi.

              Vähän sotkuakin tuli.











                      Kille-poikamme on hulluna katkarapuihin.








                                Arja kylässä.





                            Väsynyt mies.





Teetkö sinä sushia tai pidätkö siitä?

Lähteet: netti, kuvat omat

14 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä. Olen nuorisotalolla tehnyt nuorten kanssa sushia ja oli todella hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa kommentista. Sushi on herkkua! Mukavaa sunnuntaita sinulle.

      Poista
  2. Hieno postaus kuvineen! Rakastan sushia. Nam! Itse en ole sitä kotona tehnyt, mutta noremme ovat useinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kirsti, kommentista. Mukavaa että sinulla on noin reippaita nuoria, jotka osaavat tehdä sushiakin. Hyvää sunnuntaita sinulle.

      Poista
  3. Sushi on yksi minun lemppareita mutta koskaan en ole sitä itse tehnyt. Jossain välissä tuli sushi syötyä varmaan ihan liikaakin mutta kun se vaan on niin hyvää. Pitäisi varmaan itse kokeilla myös sen tekemistä :) kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Marjo kommentista. Minä itse yllätyin siitä, että sushia onkin melko helppo ja nopea tehdä itse. Olin ajatellut, että se on kauhean monimutkaista. Eniten aikaa meni täytteiden viipaloimiseen. Aion tehdä sitä jatkossakin, koska koko perhe tykkää siitä.

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan vielä uskaltautunut sushia maistamaan, mutta hyvältähän nuo näyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Maista ihmeessä. Aloita tällaisella suomalaisella versiolla, jossa ei ole raakaa kalaa.

      Poista
  6. Näyttää helpolta ja herkulliselta. Hyvä kuvasarajasi saa minut innostumaan ... ehkä kokeilen itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Aivan helppoa on. Itse tehtynä tietää mitä syö. Kannattaa kokata.

      Poista
  7. Vielä on itse tekemättä, mutta toivottavasti saataisiin vielä aikaiseksi. Kuvittelen olevan niin vaikeaa. Sushihan on lempiruokaa meillä. Onpa teillä kivat punaiset keittiönkaapit, punainen kun pukkaa täällä olemaan oma lempiväri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Minäkin luulin, että sushi on kamalan monimutkaista tehdä. Mutta se oli itse asiassa helpohkoa ja ihmeen nopeaa. Meilläkin perhe tykkää sushista. Keittiön kaapit on alkuperäiset. !950-luvulta. Pitäisi niillekin tehdä jotakin. Mutta miehen kanssa ei olla kumpikaan sisustusihmisiä. Ei saada vain aikaiseksi. Tykkään itsekin punaisesta. Mutta kaapit on jotenkin ryytyneet.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!