tiistai 14. marraskuuta 2017

Uudenlainen henkisyys esim. enkeliusko ja ennustajat totta vai tarua


Minä ajattelen, että totta kokijalleen. Vaikka muiden mielestä olisi täyttä puppua. Mielestäni toisten ihmisten hengellisiä kokemuksia pitää kunnioittaa.


                                 Usko ja tieto
Usko ja tieto on kaksi aivan eri tasoa. Usko on aina tunnetta. Tieto järkeä. Voi olla vaikka järkevä tiedemies ja tunteiltaan uskova samaan aikaan. Esimerkiksi teoreettisen fysiikan tohtori ja professori  K.V. Laurikainen oli arvostettu tiedemies ja samalla hyvin uskonnollinen.


Minun uskoni on lapsen uskoa, mikä on hyvin avarakatseista. Mummoni oli uskonnollinen. Häneltä omaksuin uskoni. Ei tiukkaa ja suppeaa fundamentalismia. Kunnioitan kaikkia uskontoja.


Muuttunut yhteiskunta ja uskonto
Yhteiskunta on maallistunut. Uskonnosta on tullut yksityisasia. Luterilaisen kirkon kannattajamäärä on vähentynyt 10% 2000-luvulla.Perinteinen hengellisyys on heikentynyt.Yksilöllinen uskonnollisuus ja uushenkisyys on sen sijaan lisääntynyt. Uskonnollisuuden määrä pysyy itse asiassa vakiona.


Enää ei uskota yhteisöllisesti. Länsimainen kulttuuri on individualistista, yksiöllisyyttä korostavaa. Nykyisin ihminen voi koostaa uskonsa eri uskontoja ja yliluonnollisia asioita yhdistellen. Ja harjoittaa uskontoa yksin. Ei välttämättä missään yhteisössä.


Mitä uushenkisyyteen voi kuulua?
Esimerkiksi usko ennustajiin, meedioihin. Itämaiset uskonnot, uuspakanalliset liikkeet, enkeliusko, ufousko, usko kivien voimaan...Tyypillistä sille on myös se, että ihmiset kuuntelevat mieluummin itse rakentamaansa moraalia kuin ylhäältä annettuja ohjeita.


Erilaiset uskonnolliset, henkiset ja maalliset katsomukset elävät nykyään limittäin. Uskonnon käsitys on notkistunut.

                       Enkeliusko
Enkeliusko on suosittu uushenkisyyden muoto. Tavallisistakin suomalaisista 47% uskoo enkeleitten olemassaoloon.


Irlantilainen kirjailija Lorna Byrne kirjoitti kirjan Enkeleitä hiuksissani. Kirja antoi nostetta enkeliuskolle.Lorna Byrnen maltillinen esiintyminen ja tavallisen keski-ikäisen naisen olemus antoi uskottavuutta kirjalle.

Vaikka enkelit on osa kristillistä perinnettä, kirkko suhtautuu ihmisten enkelikokemuksiin kriittisesti.


                          Kiviusko
Jotkut uskovat, että kivillä on monenmoisia muun muassa energiaa antavia ja puhdistavia ominaisuuksia. Helsingin Kampissa on kivikauppa. Edullisimmat kivet maksavat pari euroa. Onpa kaupassa myös 900 euron suuri ametistikivi.



Ajattelen: elä ja anna toisten elää. Olen suvaitsevainen. Tulkoon ihminen onnellisemmaksi uskomalla mihin haluaa. Kunhan ei uskollaan loukkaa tai vahingoita muita ihmisiä.


Uskotko sinä johonkin?







Lähteet: oma tieto, Helsingin Sanomat 22.10.2017, kuvat Pexel

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!