maanantai 20. marraskuuta 2017

Joka päivä käyttämäni terveelliset ruoka-aineet


Vaikka kirjoitan aika paljon terveydestä, en ole terveysintoilija. Ruokauskovainen. Herkuttelen useinkin erilaisilla juustoilla.

Nämä päivittäin syömäni ruoka-aineet ovat muokkaantuneet ja valikoituneet kuin itsestään vuosien saatossa.

En luettele ruoka-aineiden sisältämiä kemiallisia yhdisteitä. Kerron vain terveysvaikutukset. Yksinkertaisempaa ja selkeämpää näin.


Granaattiomenamehu
Juon joka aamiaisella lasin kylmäpuristettua granaattiomenamehua terästettynä kollageenijauheella. Pidän mehun kirpakkuudesta.

Kun luin kirjallisuutta, minulle oli yllätys se. Että granaattiomena sisältää eniten kasvisestrogeenia kuin mikään muu kasvi. Jopa puolikas hedelmä sisältää estrogeenisen vastineen vaihdevuosioireissa käytetyn hormonikorvaushoidon päiväannokselle. Ehkä siksi minun vaihdevuoteni viipyvät. Joita odotan uutena kauheana kokemuksena innokkaasti.


Granaattiomena alentaa kolesterolia, vahvistaa verisuonia ja ehkäisee sydänsairauksia. Samoin siitä voi saada apua aineenvaihdunta vaivoihin esimerkiksi diabetekseen ja suureen ylipainoon. Se myös tekee hyvää iholle.


Saksanpähkinä
Syön puoli kourallista saksanpähkinöitä päivässä. Niistä saa hyviä rasvoja muun muassa Omega-3:sta, mikä ehkäisee sydäntauteja ja hillitsee tulehdusta.


Mutta erityisesti saksanpähkinät voi auttaa masennukseen. Niissä on serotoniin esiastetta. Serotoniinin vähyys aiheuttaa osan masennuksista. Saksanpähkinä hoitaa myös ihoa.


Mustikka
Juon mustikka-vadelma smoothieta tai syön jugurttia ja mustikoita aamiaisella.

Viime keväänä tuli tutkimuksissa todellinen uutinen: mustikka ehkäisee muistisairauksia ja voi jopa helpottaa jo olemassaolevaa muistisairautta.


Mustikkaa on käytetty iät ja ajat ripulin hoidossa.

Se on voimakas antioksidantti. Voi siis suojata sydän- ja verisuonisairauksilta. Se ehkäisee ja hoitaa myös diabetesta. Ja voi olla hyväksi ärtyvän suolen oireyhtymälle.


Hunaja
Makeutan smoothieni ja turkkilaisen jugurtin mustikoilla hunajalla. Hunaja on vanha luonnonlääkintä aine. Haavaan siveltynä se voi estää tulehduksen. Hunaja suojaa tulehduksilta ja flunssalta. Jo puhjennutta flunssaa voi hoitaa hunja-inkivääriteellä.


Kurkuma
Otan aamulla teelusikallisen tavallista kurkumamaustetta.

Estämällä aivojen välittäjäaine asetyylikoliinin hajoamista se pitää aivot virkeinä. 

Suvussani on aika paljon syöpää. Siksikin syön kurkumaa. Sen on todettu ehkäisevän syöpää.

Näiden ruoka-aineiden lisäksi käytän miltei päivittäin inkivääriä, lehtikaalia ja selleriä smoothiessa.



Onko sinulla jokin ruoka-aine, lisäravinne tai vitamiini päivittäisessä käytössä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!