maanantai 4. syyskuuta 2017

Jatkuva siivoaminen ja järjestely voi olla täyttä ajanhukkaa


Näin on minun mielestäni. Olenhan laiska akka mitä siivoamiseen tulee. Mutta kyllä meitä kaikenlaisia ihmisiä tähän maailmaan mahtuu. Joku voi jopa aidosti nauttia siivoamisesta. Saa heti jotakin näkyvää aikaiseksi. Mutta kun se sotku tulee aina takaisin. Siisteys osoittaa varman päälle pelaamisesta. Pieni epäjärjestys sen sijaan lisää luovuutta. Näin todettiin Psychological Sciense lehdessä esitellystä Minnesotan yliopiston tutkimuksessa.



Tarkkuus ja siisteys ei ole myöskään niin tehokasta kuin luulisi. Eräässä tutkimuksessa vertailtiin työpöytiä. "Paperi pino- työpöydät" osottautuivat tehokkaammiksi kuin "jatkuvan arkistoinnin työpöydät". Siistin työpöydän omistajilta kului enemmän aikaa etsiskelyyn kuin kasaajilta.



Minulla on kyllä siisti työpöytä. Minun laillani siisti. Paperipinoja on. En harrasta arkistointia. Mutta kaikki on omalla tavallaan järjestyksessä.

Olen joskus harrastanut hienoja järjestelmiä muun muassa tuntisuunnittelussa. Mutta lopulta ne on olleet niin hienoja. Että ovat romahtaneet täydellisesti. Kultainen keskitie sopii kaikille elämänalueille. Siisteyteenkin.




Lähteet: Helsingin Sanomat 10.8.2017, kuvat Pexel

2 kommenttia:

  1. Marja, Marja, Monenlaista tuli mieleeni kirjoituksestasi. Kiitos siitä. Nuorempana olin kai siivoushullu. Ainakin, jos kysyy lapsiltani. Kuulemma kärsivät äidin jatkuvasta siivoamisesta ja saivat traumoja. Ihmettelen vaan, että millä ajalla muka ennätin heitä piinaamaan. Ikäni muistan erään lapseni terapeutin sanat, kun siisti tyttö muuttui sotkuiseksi. "Sisäisen rauha, ulkoinen kaaos." Nykyisin osaan ottaa löysin rantein. Minusta on tullut niin hidas, että en edes usein ennätä siivoamaan. Ja koen sen vapauttavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Minun oli lapsena pakko huolehtia kodin siisteydestä, kun kukaan muu ei sitä tehnyt. Kotoa lähdön jälkeen on melkein tuntunut, että olisin jatkuvasti lomalla. Kun ei ole pakko mitään. Toki lapsista huolehdin, ruokaa laitan, pyykkiä pesen ja siivoankin välillä.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!